Helsingin pitäjä sai oman koulunsa ja koulumestarinsa jo 1820-luvun puolivälissä. Vaatimaton rakennus vaihtui parempaan, kun kirkonkylään valmistui 1837 yhdistetty köyhäin- ja koulutalo. 1865 vahvistettiin Valtiopäivien (1863-64) asetus koulujen perustamisesta.

Kiertokouluopettajia majoittavien talojen tuli antaa opettajille ilmainen huone, valo ja lämpö, mutta käytännössä opettajat joutuivat usein asumaan talon asukkaiden kanssa samoissa huoneissa ja antamaan opetusta arkiaskarten keskellä. Opetusmetodi oli yksinkertainen: Opettaja luki edeltä ja lapset yhteen ääneen perässä.

Vasta 1890-luvulla kansakoululaitoksen kasvu pääsi todella käyntiin. Luhtaanmäelle Klaukkalan tienhaaran tuntumaan perustettiin Vantaan ensimmäinen suomenkielinen kansakoulu 1893. Kolme vuotta myöhemmin kirkonkylään saatiin toinen suomenkielinen koulu. On muistettava, että tässä vaiheessa 70% maalaiskunnan asukkaista oli ruotsinkielisiä.Vuonna 1920 Ylästössä oli 69 ruotsinkielistä ja 10 suomenkielistä asukasta.

Tolkinkylän ruotsinkielinen kansakoulu aloitti toimintansa 1897.

Ennen vakituisten tilojen saamista koulu toimi Petaksen upseeritalossa. Vuonna 1903 koulu siirtyi nykyiselle paikalleen. Tontti saatiin ilmaiseksi Grotensin tilan isännältä Robert Seleniukselta. Ehtona oli, että uusi koulu on ruotsinkielinen.

Koulun piirustukset olivat samat kuin Vantaankoskelle rakennetussa koulussa. Hirret ja muut rakennustarpeet saatiin lahjoituksina kyläläisiltä. Opettajille rakennettiin oma talo tien toiselle puolelle. Salin seinään on jätetty remontin yhteydessä näkyviin alkuperäinen teksti uuden koulun valmistumisajalta: ”Kouluja on tässä maassa sankka vyö. Pimeyden poistuu valta ja poistuu kansan yö 1903.”
Kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1921, maalaiskunnassa oli 51 kansakoulua, joukossa 15 ruotsinkielistä ja 9 suomenkielistä ylempää kansakoulua sekä 18 ruotsinkielistä ja 9 suomenkielistä alempaa kansakoulua.

Ennen vuotta 1921 oppilaat olivat joutuneet hankkimaan itse koulutavaransa, mutta uusi laki takasi ilmaiset aapiset, kynät ja muut tarpeelliset välineet. 1930-luvun pulavuosina tästä jouduttiin tinkimään. Silloin ilmaisia tarvikkeita voitiin jakaa vain varattomille oppilaille.

Kouluruokailu järjestettiin maalaiskunnassa ensimmäisen kerran 1918, koska sisällissodan takia elintarviketilanne oli niin huono, että Tikkurilan suomenkielisen kansakoulun johtokunta päätti antaa lapsille ilmaisen ruoan.

Pysyvä kouluruokailu alkoi 1930-luvun alun pulavuosina.

Alakoululaisten ruoka-annos oli ohjeiden mukaan 1/3 litraa keittoa tai velliä, yläkoululaisten ½ litraa. Ruokalista oli yksinkertainen: Joka toinen päivä oli kaurapuuroa ja joka toinen päivä riisivelliä. Maidon ja leivän lapset toivat kotoa.
Jatkosodan vuodet olivat koulukeittoloiden toiminnalle vaikeaa aikaa. Silloin järjestettiin uudestaan koulujen maatalouskerhotoiminta. Metsistä haettiin marjoja ja sieniä ja pelloilta sadonkorjuun jäljiltä tähkäpäitä, joita jauhettiin ryyneiksi. Ainakin Veromiehen koululla oli tämä tähkäpäiden keräysoikeus Elannon omistamilta Backaksen tilan pelloilla.
Tammikuun 22. päivä 1944 Helsingin maalaiskunnassa tehtiin päätös, jossa kunta lupasi antaa kaikille oppilaille päivittäisen maksuttoman aterian. Ratkaisu oli historiallinen, sillä tämä oikeus laajeni valtakunnalliseksi vasta 13 vuotta myöhemmin.

Pulakauden aikana 1930-luvun alussa varattomien perheiden lapsille alettiin jakaa vaate- ja kenkäavustuksia.

Käytäntöä jatkettiin sitten koko 1930-luvun, vaikka taloudellinen tilanne vähitellen parani. Kevätkaudella 1937 arvioitiin, että 44% oppilaista oli varattomia. Osuus oli suurin ruotsinkielisissä kouluissa ja maalaiskunnan syrjäisissä osissa. Tolkinkylän koulussa varattomia oppilaita oli 65% vuonna 1937.

Kuten edellä olevasta historiikista ilmenee, maassa on vuosisatoja tiedetty opin valon merkitys kansalle, mutta vasta viimeisen vuosisadan aikana on pystytty toteuttamaan hienot ajatukset. Jos unohdetaan armeliaasti ”turkulaisten” romantikkojen haihattelut, niin kehityksen jämähtäminen vuosisatojen ajaksi paikalleen johtui ensi sijassa olosuhteiden ankaruudesta, loputtomista sodista ja nälänhädistä, jotka aiheuttivat kuolemaa kutakuinkin kaikissa Suomen pitäjissä vielä 1868-69. Vaikka Helsingin maalaiskunta oli maan pääkaupungin läheisyydestä johtuen keskimääräistä paremmassa asemassa, se oli kaikkea muuta kuin urbaani yhdyskunta.

Sotien lisäksi kulkutaudit olivat jatkuva riesa, samoin maata kiertävät petolaumat.

Vuonna 1865 sudet surmasivat Helsingin kihlakunnassa 49 varsaa, 34 lehmää, 120 lammasta, 7 hevosta, 2 härkää ja yhden sian. 1871 maalaiskunnassa tapettiin neljä sutta. Vuonna 1879 erään nuoren miehen ollessa matkalla Kuninkaalasta Hakkilaan kolme sutta hyökkäsi hänen kimppuunsa ja mies pelastui ainoastaan puuhun kiipeämällä.
Mikään ihme ei ole, että koulutoiminta pääsi täyteen vauhtiin vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun sodat, nälänhädät ja lasten koulumatkoilla vaanineet sudet olivat taaksejäänyttä aikaa. Tarkemmin ajatellen melkein taakse jäänyttä aikaa, koska 1900-luvulla maamme kärsi sodista vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmalla vuosisadalla.

Tolkinkylän koulussa oli 22 oppilasta vuonna 1915, 31 oppilasta vuonna 1937 ja 16 oppilasta vuonna 1946.

Ylästön asukasluku oli vuonna 1964 noussut 894 asukkaaseen, mutta silloin Tolkinkylän koulu toimi jo lakkautusuhan alaisena. Kunta lunasti koulun itselleen 60-luvulla hintaan 2765,70 mk. Tämän jälkeiset vuodet koulu toimi nk. Knapaksen apukouluna (Knapa´s hjälpskola). Knapas-nimi tulee kirkonkylässä nykyistä Laurentiuksen kahvilaa vastapäätä sijainneesta Knapaksen neuvolasta. Tolkinkylän koulun toiminta päättyi 1.1.1968.