Tolkinkylän koulun historiaa

Suomen koululaitoksen historiaa

On kulunut lähes 500 vuotta siitä, kun uskonpuhdistuksen myötä alettiin ymmärtää laajan kansanopetuksen tärkeys. Yleinen oppivelvollisuuslaki saatiin maahamme kuitenkin vasta vuonna 1921, naapurimaitamme selvästi jäljessä.
Jo ennen uskonpuhdistusta suomalaisperheitten lahjakkaita jälkeläisiä oli keskiajalla opiskelemassa Euroopan yliopistoissa. Näiden yli 140:n opinhaluisen nuoren vaikutusta suomen kielen ja sitä kautta koululaitoksemme ja kulttuurimme kehitykseen ei voi yliarvioida. Ilman vahvaa omaa kieltä suomi olisi voinut pusertua olemattomiin ruotsin ja venäjän puristuksessa.
Neljäs lateraanikokous oli vuonna 1215 tehnyt päätöksen, jonka mukaan jokaisessa tuomiokirkossa ja mahdollisesti muissakin kirkoissa tuli olla palkattu koulumestari pappien kasvattamiseksi. Niinpä suomalaisia pappeja toimi saarnaajina Suomenlahden eteläpuolella kielisukulaistemme parissa jo 1200-luvun alkupuolella.
Turun katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu merkitsee Suomen koululaitoksen alkua. Uskonpuhdistuksen tuojat olivat oman hiippakunnan suomenkielisiä miehiä. Suomi välttyi Norjan kohtalolta. Sinne oppi ei levinnyt sisältä päin, vaan Tanskan kirkon pakottamana, ja tanska jäi pitkäksi aikaa viralliseksi kirkkokieleksi. Mm. ”Suomen kirjakielen isä” Mikael Agricola oli jo ennen Saksan matkaansa (1536) vakuuttunut siitä, että kansan kasvattamisen tuli tapahtua sen omalla kielellä.
Suomen koululaitoksen korkea taso perustuu siis muinaisten uranuurtajien kaukokatseiselle toiminnalle. Nurkkakuntaisesti on lisäksi kiehtovaa kuvitella, miten nuori kalastajan poika Mikael Agricola on joskus kesällä 1528 taivaltanut Kuninkaantietä Tolkinkylää edeltävän aukeaman paahtavassa helteessä levähtääkseen sitten varjoisalla kummulla, jolla hänen työnsä jatkajat vihkivät käyttöön uuden koulurakennuksen 375 vuotta myöhemmin. Silloin Agricolalla ei ollut hajuakaan mistään Helsingin kaupungista, mutta Tolkinkylä oli hänelle tuttu paikka…

Vaikeat ajat hidastivat kehitystä


Vaikeat olosuhteet aiheuttivat sen, ettei noin 500 vuotta sitten esitettyjä kansanopetussuunnitelmia jaksettu toteuttaa 1500-luvulla. Vuonna 1666 ”Suomen kansanopetuksen isä” Juhana Gezelius teki esityksen kiertokoulun perustamiseksi jokaiseen pitäjään. Hän myös kirjoitti kouluja varten oppikirjan nimeltä ”Yxi paras lasten tavara”, joka ilmestyi 80 painoksena ja pysyi merkittävimpänä kansankirjasena 150 vuotta. Gezelius suunnitteli kiinteän kansakoulun perustamista kiertävien kyläkoulujen lisäksi jokaiseen pitäjään.
Itse asiassa jo ennen vuotta 1666 Suomeen oli perustettu kolme kansakoulua: Saltvikiin 1639, Kemiöön 1649 ja Lohjalle 1659. Näissä kouluissa sekä pojille että tytöille opetettiin sisälukua, katekismusta ja virsilaulua. Pojille lisäksi kirjoitusta ja laskentoa.
Isoviha ym. vaikeudet hidastivat Suomen nousua kansanopetuksen mallimaaksi. Niinpä Ruotsin kuningas katsoi 1723 tarpeelliseksi antaa määräyksen, jossa vanhempia ja huoltajia velvoitettiin sakon uhalla huolehtimaan lastensa lukutaidosta. Tarvittaessa lapset oli toimitettava lukkarin opetettaviksi. Tämän prosessin tunnemme hyvin Seitsemästä veljeksestä. Saman asetuksen mukaan seurakuntien oli kustannettava köyhien lasten opetus. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin kansaopetus määritellään selvästi yhteiskunnan velvollisuudeksi.
Käytännössä kiertokoulut olivat harvaanasutussa maassamme luontevin ja yleisin koulumuoto. Kiertokoulu siirtyi kylästä toiseen viipyen tarpeen mukaan yhdessä kylässä muutamia viikkoja koulun toimiessa vanhempien silmälläpidon alaisena. Kyläkoulujen maailma oli paljon lähempänä maalaisväestöä kuin kiinteät pitäjänkoulut. Opettajina oli henkilöitä kaikista yhteiskuntakerroksista ja ikäryhmistä.
Pitäjänkoulumestareiden joukossa ei ollut naisia, mutta kyläkouluissa opettajina toimi yleisesti naisia, myöhemmin miltei yksinomaan. Lukukinkerit olivat kyläkoulujen virallisia tarkastustilaisuuksia.
Hyvistä suunnitelmista ei juurikaan päästy käytännön tuloksiin ennen kuin 1800-luvun loppupuolella, koska 1800-luvun alun ”Turun romantiikka” ihaili kansan tuoretta alkuperäisyyttä ja näki laajalle pohjalle perustuvassa opetustyössä turmeluksen mahdollisuuden. Ihanteena oli Saarijärven Paavo, kirjatietoa vailla oleva maamies.
Mutta ennen kaikkea J.W.Snellman ja Uno Cygnaeus tähdensivät laajan kansansivistyksen merkitystä ja olivat vaikuttamassa kansanopetuksen järjestämiseen maassamme. Systeemit olivat muuten aikaisemmin koeteltuja, mutta uutta olivat opettajien valmistamiseksi perustetut seminaarit sekä perustettaville kansakouluille annettava valtionapu.
Vuoden 1872 loppuun mennessä valtionapua oli myönnetty 132 maalaiskunnalle. Koska maassa oli 465 maalaiskuntaa, 333 ei ollut tässä vaiheessa hakenut perustamislupaa koululle.

Tolkinkylä saa ruotsinkielisen kansakoulun


Helsingin pitäjä sai oman koulunsa ja koulumestarinsa jo 1820-luvun puolivälissä. Vaatimaton rakennus vaihtui parempaan, kun kirkonkylään valmistui 1837 yhdistetty köyhäin- ja koulutalo. 1865 vahvistettiin Valtiopäivien (1863-64) asetus koulujen perustamisesta. Kiertokouluopettajia majoittavien talojen tuli antaa opettajille ilmainen huone, valo ja lämpö, mutta käytännössä opettajat joutuivat usein asumaan talon asukkaiden kanssa samoissa huoneissa ja antamaan opetusta arkiaskarten keskellä. Opetusmetodi oli yksinkertainen: Opettaja luki edeltä ja lapset yhteen ääneen perässä.
Vasta 1890-luvulla kansakoululaitoksen kasvu pääsi todella käyntiin. Luhtaanmäelle Klaukkalan tienhaaran tuntumaan perustettiin Vantaan ensimmäinen suomenkielinen kansakoulu 1893. Kolme vuotta myöhemmin kirkonkylään saatiin toinen suomenkielinen koulu. On muistettava, että tässä vaiheessa 70% maalaiskunnan asukkaista oli ruotsinkielisiä.Vuonna 1920 Ylästössä oli 69 ruotsinkielistä ja 10 suomenkielistä asukasta.
Tolkinkylän ruotsinkielinen kansakoulu aloitti toimintansa 1897. Ennen vakituisten tilojen saamista koulu toimi Petaksen upseeritalossa. Vuonna 1903 koulu siirtyi nykyiselle paikalleen. Tontti saatiin ilmaiseksi Grotensin tilan isännältä Robert Seleniukselta. Ehtona oli, että uusi koulu on ruotsinkielinen.
Koulun piirustukset olivat samat kuin Vantaankoskelle rakennetussa koulussa. Hirret ja muut rakennustarpeet saatiin lahjoituksina kyläläisiltä. Opettajille rakennettiin oma talo tien toiselle puolelle. Salin seinään on jätetty remontin yhteydessä näkyviin alkuperäinen teksti uuden koulun valmistumisajalta: ”Kouluja on tässä maassa sankka vyö. Pimeyden poistuu valta ja poistuu kansan yö 1903.”
Kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1921, maalaiskunnassa oli 51 kansakoulua, joukossa 15 ruotsinkielistä ja 9 suomenkielistä ylempää kansakoulua sekä 18 ruotsinkielistä ja 9 suomenkielistä alempaa kansakoulua.

Ennen vuotta 1921 oppilaat olivat joutuneet hankkimaan itse koulutavaransa, mutta uusi laki takasi ilmaiset aapiset, kynät ja muut tarpeelliset välineet. 1930-luvun pulavuosina tästä jouduttiin tinkimään. Silloin ilmaisia tarvikkeita voitiin jakaa vain varattomille oppilaille.
Kouluruokailu järjestettiin maalaiskunnassa ensimmäisen kerran 1918, koska sisällissodan takia elintarviketilanne oli niin huono, että Tikkurilan suomenkielisen kansakoulun johtokunta päätti antaa lapsille ilmaisen ruoan. Pysyvä kouluruokailu alkoi 1930-luvun alun pulavuosina.
Alakoululaisten ruoka-annos oli ohjeiden mukaan 1/3 litraa keittoa tai velliä, yläkoululaisten ½ litraa. Ruokalista oli yksinkertainen: Joka toinen päivä oli kaurapuuroa ja joka toinen päivä riisivelliä. Maidon ja leivän lapset toivat kotoa.
Jatkosodan vuodet olivat koulukeittoloiden toiminnalle vaikeaa aikaa. Silloin järjestettiin uudestaan koulujen maatalouskerhotoiminta. Metsistä haettiin marjoja ja sieniä ja pelloilta sadonkorjuun jäljiltä tähkäpäitä, joita jauhettiin ryyneiksi. Ainakin Veromiehen koululla oli tämä tähkäpäiden keräysoikeus Elannon omistamilta Backaksen tilan pelloilla.
Tammikuun 22. päivä 1944 Helsingin maalaiskunnassa tehtiin päätös, jossa kunta lupasi antaa kaikille oppilaille päivittäisen maksuttoman aterian. Ratkaisu oli historiallinen, sillä tämä oikeus laajeni valtakunnalliseksi vasta 13 vuotta myöhemmin.
Pulakauden aikana 1930-luvun alussa varattomien perheiden lapsille alettiin jakaa vaate- ja kenkäavustuksia. Käytäntöä jatkettiin sitten koko 1930-luvun, vaikka taloudellinen tilanne vähitellen parani. Kevätkaudella 1937 arvioitiin, että 44% oppilaista oli varattomia. Osuus oli suurin ruotsinkielisissä kouluissa ja maalaiskunnan syrjäisissä osissa. Tolkinkylän koulussa varattomia oppilaita oli 65% vuonna 1937.

Kuten edellä olevasta historiikista ilmenee, maassa on vuosisatoja tiedetty opin valon merkitys kansalle, mutta vasta viimeisen vuosisadan aikana on pystytty toteuttamaan hienot ajatukset. Jos unohdetaan armeliaasti ”turkulaisten” romantikkojen haihattelut, niin kehityksen jämähtäminen vuosisatojen ajaksi paikalleen johtui ensi sijassa olosuhteiden ankaruudesta, loputtomista sodista ja nälänhädistä, jotka aiheuttivat kuolemaa kutakuinkin kaikissa Suomen pitäjissä vielä 1868-69. Vaikka Helsingin maalaiskunta oli maan pääkaupungin läheisyydestä johtuen keskimääräistä paremmassa asemassa, se oli kaikkea muuta kuin urbaani yhdyskunta.


Sotien lisäksi kulkutaudit olivat jatkuva riesa, samoin maata kiertävät petolaumat. Vuonna 1865 sudet surmasivat Helsingin kihlakunnassa 49 varsaa, 34 lehmää, 120 lammasta, 7 hevosta, 2 härkää ja yhden sian. 1871 maalaiskunnassa tapettiin neljä sutta. Vuonna 1879 erään nuoren miehen ollessa matkalla Kuninkaalasta Hakkilaan kolme sutta hyökkäsi hänen kimppuunsa ja mies pelastui ainoastaan puuhun kiipeämällä.
Mikään ihme ei ole, että koulutoiminta pääsi täyteen vauhtiin vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun sodat, nälänhädät ja lasten koulumatkoilla vaanineet sudet olivat taaksejäänyttä aikaa. Tarkemmin ajatellen melkein taakse jäänyttä aikaa, koska 1900-luvulla maamme kärsi sodista vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmalla vuosisadalla.
Tolkinkylän koulussa oli 22 oppilasta vuonna 1915, 31 oppilasta vuonna 1937 ja 16 oppilasta vuonna 1946. Ylästön asukasluku oli vuonna 1964 noussut 894 asukkaaseen, mutta silloin Tolkinkylän koulu toimi jo lakkautusuhan alaisena. Kunta lunasti koulun itselleen 60-luvulla hintaan 2765,70 mk. Tämän jälkeiset vuodet koulu toimi nk. Knapaksen apukouluna (Knapa´s hjälpskola). Knapas-nimi tulee kirkonkylässä nykyistä Laurentiuksen kahvilaa vastapäätä sijainneesta Knapaksen neuvolasta. Tolkinkylän koulun toiminta päättyi 1.1.1968.


Tolkinkylän koulun opettajat


Ida Sandberg toimi Tolkinkylän koulun opettajana perustamisvuodesta 1897 lähtien aina vuoteen 1927. Eda Träskmanilla oli koulun alkuvuosina alakoulun (1. ja 2. luokat) opettajan toimi. Alakoulun opettajan virka lopetettiin 1930-luvun vaikeina vuosina. Sandbergin jälkeen kansakoulun opettajan tehtävät otti Ester Siberg. Hänen opettajanuransa jatkuin aina vuoteen 1962, joten Sibergin ajasta vanhimmilla ylästöläisillä on vielä paljon muistoja.
Tämän jälkeen opettajan tointa hoiti yhden lukuvuoden ajan Märtha Forssman, joka myös asui koulutalolla.
Tolkinkylän koulun viimeinen opettaja oli Tua Lampinen, joka toimi Knapas hjälpskolan opettajana vuosina 1963-68.
Koulun palveluksessa olleista on vielä mainittava koulun keittäjänä toiminut opettaja Ester Sibergin Märtha-sisar sekä koulun viimeisinä vuosina talonmiehen ja keittäjän töistä huolehtinut Berit Söderberg. Veistonopettajana koululla toimi Henry Calais.
”Se oli idyllistä aikaa”

Tua Lampinen asui Ylästössä viisi vuotta, ensin koululla, sitten omassa talossa. Hän kertoo auton kuljettaneen oppilaat maalaiskunnan eri puolilta kouluun yhdeksäksi aamulla ja vieneen heidät takaisin kotiin kahdelta. Näinä vuosina koulussa oli 12 lasta. Jos tiet olivat kovan lumisateen takia tukossa, niin kaupungin aura-autot eivät aina ehtineet paikalle ajoissa ja lapsien oli silloin jäätävä kotiin. Tua Lampinen muistelee Ylästön opettajavuosiaan ”idyllisenä aikana”, jolloin oppilaat vielä kunnioittivat opettajaansa.
Aivan mutkatonta ei vanhassa puutalossa asuminen ollut. Talvella keittiön ja vessan vesijohdot olivat aina jäässä. Myös ison talon lämmittämisessä oli aivan riittävästi puuhaa Lampisen aviomiehelle Aulikselle. Puut tosin saatiin ilmaiseksi kunnalta.
Lampinen muistelee, miten koulutarkastaja kävi usein Tolkinkylässä, koska sai aina kunnon pullakahvit.
Myöhempää koulun paloa ajatellen merkittävä on Tua Lampisen toteamus, että aina ”remontin jälkeen palotarkastajat kävivät paikalla. He varoittivat uunista, jonka muurissa on halkeama. He kielsivät lämmittämästä liikaa talvella.”

Koulutoiminnan päätyttyä vuoden 1968 alussa Tolkinkylän koulu yhdistettiin ensin Vantaankosken ja sitten Martinlaakson ruotsinkieliseen kouluun. Tua Lampinen toimi sen jälkeen puolitoista vuotta Tikkurilan ruotsinkielisen kansakoulun opettajana ennen kuin sai paikan Helsingistä.
Lampinen kertoo Ylästön ruotsinkielisten oppilaiden käyneen oppikoulunsa Oulunkylän Svenska Samskolanissa, jonne taivallettiin syksyllä ja keväällä polkupyörällä ja talvella hiihtäen.

Toiminta koulun tiloissa 1968-1989


Ertta Lindström muistelee koulun päättymisen jälkeistä aikaa seuraavasti:
”Toiminta oli aika vireää. Kesäisin koulun piha oli lasten leikkipuistona, johon kunnalta saatiin ohjaajat ja välipalat. Joskus 1980-luvulla kouluun tehtiin iso remontti, minkä jälkeen tilat annettiin nuorisotiloiksi. Tällöin koulurakennuksessa asui perhe, jonka äiti toimi talonmies-siivoojana.
Kotiseutuyhdistyksellä oli kerran viikossa oikeus talon tilojen käyttöön. Ja siellä harrastettiinkin monenlaista karjalanpiirakoiden valmistamisesta voimisteluun. Suurina vuotuisina juhlapäivinä kotiseutuyhdistys järjesti omat juhlansa, jopa pääsiäistiputanssit.


Tämä ajanjakso päättyi siihen nuorison joulujuhlaan 1989. Kukaan ei tiedä, mistä tulipalo sai alkunsa. Talo paloi, vaikka ei perustuksiaan myöten. Pakkanen ja jäätynyt vesi saivat kuitenkin paljon pahaa aikaan.”
Tolkinkylän koululla oli tuohon aikaan merkittävä asema ylästöläisten harrastustoiminnan tukipisteenä, koska kylässä ei muuten ollut kuin seurakunnan kerho seurakuntatalolla. Kotiseutuyhdistys järjesti mm. vuosittaisen syystempauksen, jossa oli monenlaista ohjelmaa tikanheitosta leuanvetoon. Näistä ajoista muistona on vanha leuanvetotanko. Myös paikkakunnan urheiluseurat, Ylästön Urheilijat ja Ylästön Ryhti, käyttivät koulun tiloja toimintansa tukipisteenä. Koulun toimi mm. Ylästön Urheilijoiden järjestämän Tekojärvihölkän lähtö- ja maalipaikkana.
Koulun juhlallisena tehtävänä oli toimia ylästöläisten äänestyspaikkana. Lippu vedettiin salkoon ja vanhat ylästöläiset tulivat vaalitoimitsijoiksi. Asukkaita oli silloin vielä sen verran vähän, että jokainen äänestämättä jättänyt noteerattiin… Noista ajoista on muistuttamassa vanha vaaliuurna.


Koulurakennuksen kunnostaminen


Ylästön kotiseutuyhdistys, Ylästön Urheilijat, Ylästön Ryhti, Ylästön sosiaalidemokraattinen yhdistys ja Ylästön työväenyhdistys lähettivät 15.1.1990 yhteisen kirjelmän Vantaan kaupungille. Kirjeessä pyydettiin kaupunkia ryhtymään toimenpiteisiin, että Tolkinkylän entinen koulurakennus saataisiin mahdollisimman pian korjatuksi.
Eniten tulipalosta kärsivät veistosali, suihkutila, vanha keittiö. Välikatto tipahti alas. Talo sai olla tässä tilassa yli kuusi vuotta ennen kuin kunnostaminen aloitettiin Kotiseutuyhdistyksen käynnistämillä talkoilla toukokuun 25. päivänä 1996.
Ennen remontin alku Kotiseutuyhdistys oli saanut tilat hallintaansa nimellistä vuokraa vastaan. Tämä vuokrasopimus oli voimassa kevääseen 2006. Remontin valmistuttua kaupungin kanssa on tehty uusi sopimus Kotiseututalon (jolla nimellä taloa nyt kutsutaan) käytöstä.


Historian koonnut eri lähteistä ja kirjoittanut Tapio Pekola.