Jo perinteeksi muodostunut laskiaisrieha Ylästön seurakuntatalolla (Lehtikummuntie 2) tarjoaa talvisen mukavaa tekemistä koko perheelle su 2.3. klo 10–13.
Tapahtumaan osallistumalla pystyy myös tekemään samalla hyvää, sillä sen tuotto käytetään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan tänä vuonna etenkin nuorten tulevaisuutta. Kerättyjen varojen avulla poistetaan muun muassa taloudellisia esteitä, jotta mahdollisimman moni nuori voisi osallistua partiotoimintaan, kuten leireille ja retkille, sekä hankkia tarvittavia varusteita. Osa tuotoista ohjataan Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille oman alueen nuorten tukemiseen sekä muuhun paikallisesti tehtävään sosiaaliseen auttamistyöhön.
Kansainvälisesti Yhteisvastuukeräys tukee Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoa, joka tarjoaa elintärkeää apua maailman kriisialueilla. Voit lukea lisää vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksestä täältä:
yhteisvastuu.fi