UUTEEN MAAHAN
Suomen etelärannikko oli rautakauden loppuaikoina tuhat vuotta sitten lähes asumatonta seutua. Ainoastaan hämäläiset, jotka kutsuivat kotijokeamme suuren järvensä mukaan ”Vanajantakaiseksi joeksi” eli Vantaaksi, kävivät täällä retkillään; osin heillä oli myös asumuksia ja viljelymaita. Hämäläiset saivat kuitenkin väistyä, kun liikaväestön paine Tanskan ja Ruotsin alueilla synnytti itään suuntautuneen ruotsalaiskolonisaation eli muuttoliikkeen ”Uuteen maahan” (Nyland).
Hämäläisten perustamasta ”Vanajankylästä” irtosivat ensin 1000-luvulla erilleen Kirkonkylä ja Veromiehenkylä, ja Veromiehenkylästä 1300-luvulla Tolkby, Tolkinkylä tai oikeastaan ”tulkinkylä”, joka nimettiin kylässä asuvan virkamiehen, tulkin mukaan. Vielä saman vuosisadan aikana Lauri Övidinpojan isä rakensi kylän maille uudistalon, jonka sai erotetuksi itsenäiseksi kyläksi.
Tuo uudisraivaaja oli tanskalaissyntyinen siirtolainen, jolla oli komea ”viikinkinimi” Övidher, arkisemmin Övid. Hänen mukaansa talo sai nimen Övitsböle, Övidin uudistalo tai Övidin uudiskylä. Övitsbölen suomenkielinen nimi Ylästö on kansanomainen käännösvirhe; nimen alkuosa on sekoitettu ”övre” (ylempi) sanaan ja ajateltu nimen tarkoittavan jotain ylempänä olevaa; esimerkiksi kirkolta ylävirtaan sijaitsevaa kylää.
MAAHANMUUTTAJIEN ELÄMÄÄ UUDESSA MAASSA
Ylästön kyläkeskus on sijainnut nykyisen Lehtikummuntien ja Itäpellontien risteyksen tienoilla. Övitsbölen kantatalo jakaantui 1560-luvulta alkaen itsenäisiksi taloiksi, joista tunnetaan nimet Ollas ja Lassas, joita seurasivat 1600-luvulla nimet Smeds ja Syrak sekä myöhemmin Klemet ja Sutars. On muistettava, että alkuperäiset kantatalot ovat useamman kerran tuhoutuneet ja rakennettu uudelleen tai siirretty uuteen paikkaan, joten alkuperäistä nykyisissä samannimisissä taloissa on vain nimi.
Myös Tolkinkylän alkuperäinen talo on hävinnyt, ja sen seuraajat Petas ja Grotens ovat saaneet uudet nimensä vasta 1600–1700 lukujen vaihteessa. Sen sijaan Bökars (böckare=tynnyrintekijä) on nimeltään näitä vanhempi; on mahdollista, että talon synty liittyy Padisen luostarille luovutetun ”ylemmän lohenkalastamon” toimintaan.
Helsingin pitäjän ensimmäiseen veroluetteloon eli maakirjaan vuodelta 1540 on merkitty sekä Ylästössä että Tolkinkylässä olevan kummassakin 4 taloa; vuoden 1556 maakirjassa taloja oli Ylästössä 5 ja Tolkinkylässä 6. Peltopinta-ala (josta käytössä oli kaksivuoroviljelyssä kerrallaan puolet) oli hehtaareiksi muutettuna Tolkinkylässä n. 20 ha ja Ylästössä n. 9 ha, eli vuotuinen viljelysala oli siis 10 ja 4,5 ha.
1500-luvulla yhden tynnyrin kylvö tuotti katovuosia lukuun ottamatta 3 – 5 tynnyrin sadon ja talon (keskimäärin 6 -7 henkeä) vuotuiseksi minimitarpeeksi katsottiin 10 tynnyriä viljaa siemenviljan osuus ja verot vähennettynä. Maakirjan mukaisilla tiedoilla Tolkinkylän pellot tuottivat juuri ja juuri minimin, mutta Ylästö jäi selvästi minimitarpeen alle.
Ja koska kylät olivat uudiskyliä, eivät ne olleet saaneet peltojen ohella riittävästi muitakaan etuuksia; metsä- ja niittymaata sekä laidunta olisi pitänyt olla enemmän. Kalavettä ja kunnollista myllypaikkaa ei niillä ollut lainkaan. Vuoden 1586 maakirjan mukaan kylillä oli heikkotehoiset, vain kevät- ja syystulvien aikaan toimivat puromyllyt. Ylästön mylly sijaitsi Mustikkasuonojassa, arvatenkin lähellä ”Quarnåkers Rå” (Myllypellon raja) nimistä rajapyykkiä. Tolkinkylän mylly lienee sijainnut Krakanojassa.
Koska pelkkä maanviljelys elätti huonosti, toimivat kylien asukkaat voimiensa mukaan paikallisten laivureiden alihankkijoina. Osaavat kirvesmiehet pääsivät talvikautena hyville palkoille, kun esimerkiksi toltti (12 kpl) veistettyjä lankkuja tuotti satamaan toimitettuna kuusi hopeaäyriä. Jos talon miesväki pystyi veistämään talvessa 30 tolttia, oli tili 7½ markkaa eli nelivuotisen lehmän hinta. Toki 12 kyynärän (n. 6,7 m) lankun veistäminen talvisessa metsässä piilukirveellä on raskaampaa kuin peltotyöt.
