TOLKINKYLÄ JA YLÄSTÖ - KYLÄT KESKIAJAN HÄMÄRÄSTÄ
Pääsiäispaaston ensimmäisenä maanantaina vuonna 1417 pidettiin nykyisen Vantaan Ylästön kaupunginosaan kuuluvassa Tolkinkylässä laamanninkäräjät, joissa annetussa tuomiossa Tolkinkylän nimi Tolkoby ja Ylästön kylän perustajan pojan nimi Laurencius Övidson (Llaren Øuidson) mainitaan ensimmäisen kerran.
Kuva: Tämän rantatöyrään takana olevassa talossa Tolkinkylässä pidettiin laamanninkäräjät 1.3.1417. Kosken nimi ei tuolloin vielä ollut Ruutinkoski, vaan ehkäpä Tolkinkylänkoski. Kuva: Matti Hilli
Laamanninkäräjillä käsiteltiin Itämaan (Suomen) ylimmän oikeusviranomaisen, Klas Flemingin johdolla virolaisen Padisen luostarin ja Farzabyn (nyk. Koskela) kylän kalastusoikeuksia Heelsingaa-joen (nykyinen Vantaanjoki) koskessa. Kuningas Magnus Eriksson oli 15.5.1350 antanut luostarille oikeuden lohenkalastukseen kahdella joen kalastamolla, ja nyt laamanni kuninkaan puolesta antamallaan tuomiolla vahvisti kalaveden käytön jaon luostarin väen ja kyläläisten kesken.
UUTEEN MAAHAN
Suomen etelärannikko oli rautakauden loppuaikoina tuhat vuotta sitten lähes asumatonta seutua. Ainoastaan hämäläiset, jotka kutsuivat kotijokeamme suuren järvensä mukaan ”Vanajantakaiseksi joeksi” eli Vantaaksi, kävivät täällä retkillään; osin heillä oli myös asumuksia ja viljelymaita. Hämäläiset saivat kuitenkin väistyä, kun liikaväestön paine Tanskan ja Ruotsin alueilla synnytti itään suuntautuneen ruotsalaiskolonisaation eli muuttoliikkeen ”Uuteen maahan” (Nyland).
Hämäläisten perustamasta ”Vanajankylästä” irtosivat ensin 1000-luvulla erilleen Kirkonkylä ja Veromiehenkylä, ja Veromiehenkylästä 1300-luvulla Tolkby, Tolkinkylä tai oikeastaan ”tulkinkylä”, joka nimettiin kylässä asuvan virkamiehen, tulkin mukaan. Vielä saman vuosisadan aikana Lauri Övidinpojan isä rakensi kylän maille uudistalon, jonka sai erotetuksi itsenäiseksi kyläksi.
Tuo uudisraivaaja oli tanskalaissyntyinen siirtolainen, jolla oli komea ”viikinkinimi” Övidher, arkisemmin Övid. Hänen mukaansa talo sai nimen Övitsböle, Övidin uudistalo tai Övidin uudiskylä. Övitsbölen suomenkielinen nimi Ylästö on kansanomainen käännösvirhe; nimen alkuosa on sekoitettu ”övre” (ylempi) sanaan ja ajateltu nimen tarkoittavan jotain ylempänä olevaa; esimerkiksi kirkolta ylävirtaan sijaitsevaa kylää.
MAAHANMUUTTAJIEN ELÄMÄÄ UUDESSA MAASSA
Ylästön kyläkeskus on sijainnut nykyisen Lehtikummuntien ja Itäpellontien risteyksen tienoilla. Övitsbölen kantatalo jakaantui 1560-luvulta alkaen itsenäisiksi taloiksi, joista tunnetaan nimet Ollas ja Lassas, joita seurasivat 1600-luvulla nimet Smeds ja Syrak sekä myöhemmin Klemet ja Sutars. On muistettava, että alkuperäiset kantatalot ovat useamman kerran tuhoutuneet ja rakennettu uudelleen tai siirretty uuteen paikkaan, joten alkuperäistä nykyisissä samannimisissä taloissa on vain nimi.
Myös Tolkinkylän alkuperäinen talo on hävinnyt, ja sen seuraajat Petas ja Grotens ovat saaneet uudet nimensä vasta 1600–1700 lukujen vaihteessa. Sen sijaan Bökars (böckare=tynnyrintekijä) on nimeltään näitä vanhempi; on mahdollista, että talon synty liittyy Padisen luostarille luovutetun ”ylemmän lohenkalastamon” toimintaan.
Helsingin pitäjän ensimmäiseen veroluetteloon eli maakirjaan vuodelta 1540 on merkitty sekä Ylästössä että Tolkinkylässä olevan kummassakin 4 taloa; vuoden 1556 maakirjassa taloja oli Ylästössä 5 ja Tolkinkylässä 6. Peltopinta-ala (josta käytössä oli kaksivuoroviljelyssä kerrallaan puolet) oli hehtaareiksi muutettuna Tolkinkylässä n. 20 ha ja Ylästössä n. 9 ha, eli vuotuinen viljelysala oli siis 10 ja 4,5 ha.
1500-luvulla yhden tynnyrin kylvö tuotti katovuosia lukuun ottamatta 3 – 5 tynnyrin sadon ja talon (keskimäärin 6 -7 henkeä) vuotuiseksi minimitarpeeksi katsottiin 10 tynnyriä viljaa siemenviljan osuus ja verot vähennettynä. Maakirjan mukaisilla tiedoilla Tolkinkylän pellot tuottivat juuri ja juuri minimin, mutta Ylästö jäi selvästi minimitarpeen alle.
Ja koska kylät olivat uudiskyliä, eivät ne olleet saaneet peltojen ohella riittävästi muitakaan etuuksia; metsä- ja niittymaata sekä laidunta olisi pitänyt olla enemmän. Kalavettä ja kunnollista myllypaikkaa ei niillä ollut lainkaan. Vuoden 1586 maakirjan mukaan kylillä oli heikkotehoiset, vain kevät- ja syystulvien aikaan toimivat puromyllyt. Ylästön mylly sijaitsi Mustikkasuonojassa, arvatenkin lähellä ”Quarnåkers Rå” (Myllypellon raja) nimistä rajapyykkiä. Tolkinkylän mylly lienee sijainnut Krakanojassa.
Koska pelkkä maanviljelys elätti huonosti, toimivat kylien asukkaat voimiensa mukaan paikallisten laivureiden alihankkijoina. Osaavat kirvesmiehet pääsivät talvikautena hyville palkoille, kun esimerkiksi toltti (12 kpl) veistettyjä lankkuja tuotti satamaan toimitettuna kuusi hopeaäyriä. Jos talon miesväki pystyi veistämään talvessa 30 tolttia, oli tili 7½ markkaa eli nelivuotisen lehmän hinta. Toki 12 kyynärän (n. 6,7 m) lankun veistäminen talvisessa metsässä piilukirveellä on raskaampaa kuin peltotyöt.
Kuva: Kopio laamanni Klas Flemingin 1.3.1417 antamasta tuomiosta on tehty noin vuonna 1490. Se on alun perin kuulunut Turun hiippakunnan asiakirjoihin. Tuomiossa on ensimmäinen tunnettu merkintä nykyisestä Vantaan Tolkinkylästä ja maininta Ylästön kylän perustajan pojan nimestä. Lähde: Riksarkivet, Tukholma. (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Kuva: Vaikka Ylästö oli erotettu Tolkinkylästä jo 1300-luvulla, käytiin lopullinen välirajankäynti vasta vuonna 1750. Ylästön miehet olivat pikkuhiljaa siirtäneet kylänrajaa edukseen Tolkinkylän maille, ja tolkinkyläläiset vaativat virallista rajankäyntiä. kiinteistörekisterissä). Kauniisti piirretyssä kartassa näkyy Ylästön nautintaraja, palautettu alkuperäinen raja sekä rajapyykkien paikat. (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Maanmittari Nils Westermarkin toimittamassa rajankäynnissä raja siirtyi aimo matkan Ylästön puolelle (nykyisin Ylästö ja Tolkinkylä kuuluvat Ylästön kaupunginosaan, mutta vanha kyläjako näkyy vielä kiinteistörekisterissä). Kauniisti piirretyssä kartassa näkyy Ylästön nautintaraja, palautettu alkuperäinen raja sekä rajapyykkien paikat. Lähde: Maanmittaushallituksen arkisto
HOPEAVEROLUETTELO KERTOO IRTAIMISTON MÄÄRÄN
Kruunun siirryttyä Kustaa Vaasalta hänen pojilleen kävi Ruotsi sodan Tanskan kanssa, ja menetti Tanskalle Götajoen suulla sijainneen Älvsborgin linnoituksen. Koska linnoitus suojasi valtakunnan ainoaa Pohjanmeren puoleista satamaa, sitoutui Ruotsi rauhanteon yhteydessä lunastamaan linnoituksen takaisin raskailla 150.000 hopeataalerin lunnailla.
Lunnaiden keräämiseksi ja muiden sotatappioiden kattamiseksi valtakunnan säädyt suostuivat vuoden 1571 valtiopäivillä irtainta omaisuutta koskevaan omaisuusveroon, jota kutsutaan nimellä hopeavero. Kaikkien rahaa, arvometalleja, hevosia, karjaa (aina sikoihin asti) tai muuta merkittävää irtainta omaisuutta omistavien piti suorittaa verona yksi kymmenesosa omaisuudestaan.
Kirkkoherra ja nimismies luetteloivat talo talolta omaisuuden arvon; kulta- ja hopeaesineet sekä hevoset arvioitiin yksilöllisesti, muuten käytettiin koko valtakuntaa koskevaa hinnastoa. Kansallisarkistoon tallennetut hopeaveroluettelot sisältävät tarkkoja tietoja 1500 – luvun ihmisten omaisuudesta, vaikkakin ne tuskin sisältävät kaikkia säästöjä.
Ylästön kylässä maksoi hopeaveroa kuusi henkilöä yhteensä 19 markkaa 28 äyriä ja kuusi penninkiä – kahden hyvän lehmän hinta – yhteensä 206 markan 22 äyrin omaisuudestaan. Lopputulos ei siis ole tasan 10 %, ja kolme vähävaraisinta näyttääkin saaneen alennusta tai sitten maksuvälineitä ei vain löytynyt.
Ylästön varakkain asukas oli Syrakin talon isäntä Offuid Hendriksson; kylän perustaneen tanskalaissyntyisen Övidherin suora jälkeläinen ja viimeinen suvun edustaja Ylästön isäntänä. Toiseksi varakkain oli Siffred Jönsson, joka lienee ollut myöhemmin Smedsin nimen saaneen talon isäntä. Muut verotetut olivat Ollasin ja Klemetsin talojen ensimmäiset isännät Oluff Larsson ja Klemet Effatsson sekä Eric ja Bertil Matsson, jotka ilmeisesti olivat sukua Lassaksen talon perustajalle Lars Matssonille.
Hopeaveroluettelosta näkyy, että kaikilla kuudella Ylästön talollisella on ollut omistuksessaan hevonen, kahdella varakkaimmalla kaksi. Lehmiä oli kylässä 11, vasikoita 2, lampaita 16 ja vuohia 2. Kuparikattiloita oli yhteensä 20 naulaa (6,5 kg).
Luettelossa olevia Tolkinkylän asukkaita ei tarkempien tietojen puuttuessa kykene liittämään taloihin, mutta kolmen verotetun talollisen omaisuus oli yhteensä 137 markkaa 6 äyriä, josta veroa perittiin 13 markkaa 6 äyriä. Hevosia oli 4 ja lehmiä 8; muita kotieläimiä ei ollut ainakaan luettelossa. Kuparikattiloita oli kuuden naulan verran (n. 2 kg).
Tolkinkylän asukkaiden omaisuus oli siis taloa kohden suurempi kuin ylästöläisten, mutta niinhän emäkylän asukkailla pitää ollakin….
Matti Hilli
Kirjoittaja on ylästöläinen kotiseutuharrastaja ja Vantaa-Seuran johtokunnan jäsen.