Suomen koululaitoksen historiaa

On kulunut lähes 500 vuotta siitä, kun uskonpuhdistuksen myötä alettiin ymmärtää laajan kansanopetuksen tärkeys. Yleinen oppivelvollisuuslaki saatiin maahamme kuitenkin vasta vuonna 1921, naapurimaitamme selvästi jäljessä.
Jo ennen uskonpuhdistusta suomalaisperheitten lahjakkaita jälkeläisiä oli keskiajalla opiskelemassa Euroopan yliopistoissa. Näiden yli 140:n opinhaluisen nuoren vaikutusta suomen kielen ja sitä kautta koululaitoksemme ja kulttuurimme kehitykseen ei voi yliarvioida. Ilman vahvaa omaa kieltä suomi olisi voinut pusertua olemattomiin ruotsin ja venäjän puristuksessa.
Neljäs lateraanikokous oli vuonna 1215 tehnyt päätöksen, jonka mukaan jokaisessa tuomiokirkossa ja mahdollisesti muissakin kirkoissa tuli olla palkattu koulumestari pappien kasvattamiseksi. Niinpä suomalaisia pappeja toimi saarnaajina Suomenlahden eteläpuolella kielisukulaistemme parissa jo 1200-luvun alkupuolella.
Turun katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu merkitsee Suomen koululaitoksen alkua. Uskonpuhdistuksen tuojat olivat oman hiippakunnan suomenkielisiä miehiä. Suomi välttyi Norjan kohtalolta. Sinne oppi ei levinnyt sisältä päin, vaan Tanskan kirkon pakottamana, ja tanska jäi pitkäksi aikaa viralliseksi kirkkokieleksi. Mm. ”Suomen kirjakielen isä” Mikael Agricola oli jo ennen Saksan matkaansa (1536) vakuuttunut siitä, että kansan kasvattamisen tuli tapahtua sen omalla kielellä.
Suomen koululaitoksen korkea taso perustuu siis muinaisten uranuurtajien kaukokatseiselle toiminnalle. Nurkkakuntaisesti on lisäksi kiehtovaa kuvitella, miten nuori kalastajan poika Mikael Agricola on joskus kesällä 1528 taivaltanut Kuninkaantietä Tolkinkylää edeltävän aukeaman paahtavassa helteessä levähtääkseen sitten varjoisalla kummulla, jolla hänen työnsä jatkajat vihkivät käyttöön uuden koulurakennuksen 375 vuotta myöhemmin. Silloin Agricolalla ei ollut hajuakaan mistään Helsingin kaupungista, mutta Tolkinkylä oli hänelle tuttu paikka…

Vaikeat ajat hidastivat kehitystä


Vaikeat olosuhteet aiheuttivat sen, ettei noin 500 vuotta sitten esitettyjä kansanopetussuunnitelmia jaksettu toteuttaa 1500-luvulla. Vuonna 1666 ”Suomen kansanopetuksen isä” Juhana Gezelius teki esityksen kiertokoulun perustamiseksi jokaiseen pitäjään. Hän myös kirjoitti kouluja varten oppikirjan nimeltä ”Yxi paras lasten tavara”, joka ilmestyi 80 painoksena ja pysyi merkittävimpänä kansankirjasena 150 vuotta. Gezelius suunnitteli kiinteän kansakoulun perustamista kiertävien kyläkoulujen lisäksi jokaiseen pitäjään.
Itse asiassa jo ennen vuotta 1666 Suomeen oli perustettu kolme kansakoulua: Saltvikiin 1639, Kemiöön 1649 ja Lohjalle 1659. Näissä kouluissa sekä pojille että tytöille opetettiin sisälukua, katekismusta ja virsilaulua. Pojille lisäksi kirjoitusta ja laskentoa.
Isoviha ym. vaikeudet hidastivat Suomen nousua kansanopetuksen mallimaaksi. Niinpä Ruotsin kuningas katsoi 1723 tarpeelliseksi antaa määräyksen, jossa vanhempia ja huoltajia velvoitettiin sakon uhalla huolehtimaan lastensa lukutaidosta. Tarvittaessa lapset oli toimitettava lukkarin opetettaviksi. Tämän prosessin tunnemme hyvin Seitsemästä veljeksestä. Saman asetuksen mukaan seurakuntien oli kustannettava köyhien lasten opetus. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin kansaopetus määritellään selvästi yhteiskunnan velvollisuudeksi.
Käytännössä kiertokoulut olivat harvaanasutussa maassamme luontevin ja yleisin koulumuoto. Kiertokoulu siirtyi kylästä toiseen viipyen tarpeen mukaan yhdessä kylässä muutamia viikkoja koulun toimiessa vanhempien silmälläpidon alaisena. Kyläkoulujen maailma oli paljon lähempänä maalaisväestöä kuin kiinteät pitäjänkoulut. Opettajina oli henkilöitä kaikista yhteiskuntakerroksista ja ikäryhmistä.
Pitäjänkoulumestareiden joukossa ei ollut naisia, mutta kyläkouluissa opettajina toimi yleisesti naisia, myöhemmin miltei yksinomaan. Lukukinkerit olivat kyläkoulujen virallisia tarkastustilaisuuksia.
Hyvistä suunnitelmista ei juurikaan päästy käytännön tuloksiin ennen kuin 1800-luvun loppupuolella, koska 1800-luvun alun ”Turun romantiikka” ihaili kansan tuoretta alkuperäisyyttä ja näki laajalle pohjalle perustuvassa opetustyössä turmeluksen mahdollisuuden. Ihanteena oli Saarijärven Paavo, kirjatietoa vailla oleva maamies.
Mutta ennen kaikkea J.W.Snellman ja Uno Cygnaeus tähdensivät laajan kansansivistyksen merkitystä ja olivat vaikuttamassa kansanopetuksen järjestämiseen maassamme. Systeemit olivat muuten aikaisemmin koeteltuja, mutta uutta olivat opettajien valmistamiseksi perustetut seminaarit sekä perustettaville kansakouluille annettava valtionapu.
Vuoden 1872 loppuun mennessä valtionapua oli myönnetty 132 maalaiskunnalle. Koska maassa oli 465 maalaiskuntaa, 333 ei ollut tässä vaiheessa hakenut perustamislupaa koululle.